HEPP on päivittynyt. Vanha käyttöliittymä saatavilla täältä.

Tampere › Metso

La
5
joulukuu

Kirjasto on punk #5: Abduktio ja SSCP

Abduktio

klo 14:00Ikäraja ei tiedossa
Tapahtuman alkuperäinen kotisivu
Viidennessä kirjaston punk-tapahtumassa on tarjolla harvinaista herkkua, kun Ylöjärvellä vuonna 1998 perustettu punk-yhtye Abduktio saapuu mekastamaan kirjastoon. Tapahtuman toinen esiintyjä on räkäistä hardcorea soittava tamperelainen SSCP.  

Abduktio perustettiin Ylöjärvellä vuonna 1998. Kirpputorihardcoreksi nimitelty yhtye yhdisteli musiikissaan progressiivisia rytmejä monikerroksisiin melodioihin ja yhteiskuntaa syväluotaaviin lyriikoihin. Yhtye ehti julkaista kaksi albumia – Tuli kulje kanssani ja Thermidor – jotka käsittelivät vallankumousta ja siihen liittyvää ikuista kierrettä. Vuonna 2011 yhtyeen kitaristi ja biisintekijä Jukka "Zuge" Laajakallio teki itsemurhan. Samalla yhtye lopetti toimintansa, ja kolmannen levyn tekeminen keskeytettiin. Abduktio on soittanut vain muutamia keikkoja lopettamisensa jälkeen, mutta nyt kirjastolla on suuri ilo ja kunnia saada bändi esiintymään Kirjasto on punkkiin!  
 
SSCP on räkäistä hardcorea soittava bändi Tampereelta. Bändi muodostui 2021 vuoden aikana ja on julkaissut kolme treeniksellä nauhoitettua kasettia. 100% DIY!

Abduktio ja SSCP esiintyvät pääkirjasto Metson musiikkiosastolla lauantaina 5.12.2026 klo 14. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Tampereen kaupunginkirjasto lähettää tapahtuman suorana. Lähetystä voi seurata Tampereen kaupunginkirjaston YouTube-kanavalla. https://www.youtube.com/@TampereenKirjasto

Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita: Kirjaston turvallisemman tilan periaatteet (Tampere.fi) Tilan esteettömyystiedot löytyvät kirjaston omilta verkkosivuilta.

Järj. Tampereen kaupunginkirjasto ja kaupunkikulttuuriyksikkö